Pilkkua käytetään monenlaisissa luettelevissa ja listaavissa yhteyksissä lueteltujen osien välissä:
He lukivat Kiveä, Saarikoskea, Kilpeä, Hassista ja muita suomalaisia kirjailijoita.
Lomapäiväni: 7.4., 10.5., 20.5., 23.5.
• Pilkkua käytetään rinnasteisten lauseenjäsenten tai sivulauseiden välissä, jos niitä ei ole erotettu rinnastuskonjunktiolla (kuten ja, tai):
He lukivat Kiveä, Saarikoskea, Kilpeä, Hassista ja muita suomalaisia kirjailijoita.
Hän sanoi, ettei ollut seurannut asiaa lainkaan, että oli kiireinen ja että oli muutenkin lopen kyllästynyt vaaleihin.
Joskus myös rinnasteisia päälauseita esitetään tekstissä luetteloivasti, ja tällöin niihin voi soveltaa samaa pilkutuksen periaatetta kuin muihinkin luetteloiviin yhteyksiin: kahden viimeisen lauseen välissä on
ja-sana ilman pilkkua (samaan tapaan siis kuin ilmauksessa
Maija, Matti ja muut). Toinen vaihtoehto on käyttää kokonaisten päälauseiden välissä aina pilkkua (ks. ohjetta
Pilkku päälauseiden välissä kohdasta Lisätietoa toisessa ohjeessa).
Viimeöinen myrsky teki ikävää jälkeä. Pihassa kaatui useita puita, talon katto irtosi tuulessa ja koko kulmakunta on edelleen ilman sähköä.
~
Viimeöinen myrsky teki ikävää jälkeä. Pihassa kaatui useita puita, talon katto irtosi tuulessa, ja koko kulmakunta on edelleen ilman sähköä.
• Pilkulla erotetaan myös tekstissä peräkkäiset luettelon osat, mikäli niiden välissä ei ole konjunktiota:
Retkivarustus: makuupussi, peseytymisvälineet, pyyheliina, kumisaappaat, vaelluskengät, ensiapulaukku.
Lomapäiväni: 7.4., 10.5., 20.5., 23.5.
• Tuotteiden ainesosaluetteloihin ja muihin pakkausmerkintöihin on usein tarvetta mahduttaa paljon asiaa pieneen tilaan. Merkintätapoja on useita. Tärkeintä on, että ne olisivat selviä ja yksiselitteisiä. Tässä näytteenä pari erilaista ainesosaluetteloa:
Ainesosat
Täysjyväruis (42 %) (jauho, rouhe, litiste, mallas), vesi, vehnä (jauho, rouhe), pellavansiemen, auringonkukansiemen, vehnägluteeni, jodioitu suola (1,1 %) ja hiiva. Ruista 70 % käytetyistä viljaraaka-aineista.
(Kyseessä Elosen leipomon tuote Rouheruisviipaleet)
Ainesosat: vesi, sokeri (S) tai glukoosi-fruktoosisiirappi (G), hiilidioksidi, appelsiinimehutiiviste, happamuudensäätöaine (sitruunahappo), säilöntäaine (kaliumsorbaatti), hapettumisenestoaine (askorbiinihappo), stabilointiaineet (E445, E444), luontaiset appelsiiniaromit, värit (E160e, E160a)
(Kyseessä Olvin Jaffa)
• Kun nimiluettelossa kirjataan sukunimi ennen etunimeä, näiden välissä käytetään pilkkua. Pilkku merkitään myös nimen ja ammattinimikkeen tai muun täsmentävän ilmauksen väliin:
Osallistujat:
Meikäläinen, Maija, toimitusjohtaja
Tiilikainen, Keijo, luokanopettaja
Virtanen, Tiina, mainostoimittaja
Vastaavasti pilkkua käytetään luetteloissa myös mm. paikannimen ja sitä täsmentävän ilmauksen välissä:
Kurssi järjestetään seuraavissa kaupungeissa:
Rauma, Suomi
Göteborg, Ruotsi
Bergen, Norja
Kun luettelon osat itsessään sisältävät pilkun, ne erotellaan tekstissä muista luettelon osista puolipisteellä:
Osallistujat: Anttila, Anna, puheenjohtaja; Artila, Ulla, sihteeri; Into, Raili; Mustonen, Satu; Suhonen, Maija
Jos luettelon osat ovat allekkain, niiden välissä ei tarvita välimerkkejä:
Osallistujat:
Anttila, Anna, puheenjohtaja
Artila, Ulla, sihteeri
Into, Raili
Mustonen, Satu
Suhonen, Maija