Monet vaalien nimitykset ovat vakiintuneet joko yksikköön (puheenjohtajan vaali) tai monikkoon (eurovaalit), mutta joissakin tapauksissa voi käyttää kumpaa tahansa muotoa, esimerkiksi:
presidentinvaali ~ presidentinvaalit
Yksikkömuoto korostaa vaalia valintatoimituksena, monikko tapahtumana tai tilaisuutena.
Vaalien nimitykset ovat usein vakiintuneet joko yksikkö- tai monikkomuotoon:
piispanvaali
eduskuntavaalit, kuntavaalit
Yleiskielessä sanan presidentinvaali monikkomuodon käytöllä presidentinvaalit on pitkä perinne. Monikon valintaan vaikuttanee muiden monikollisten vaali-loppuisten sanojen malli. Monikon käyttöä tukee sekin, että presidentinvaaleissa on kaksi kierrosta, ellei kukaan ehdokkaista saa riittävästi ääniä jo ensimmäisessä vaalitoimituksessa.
Yksikkö- tai monikkomuodon käytöllä voi myös painottaa vaalia joko valintatoimituksena tai tapahtumana. Vaalilaissa yksikkömuoto presidentinvaali korostaa, että puheena on vaalitoimitus. Tiedotusvälineissä ja muissa yleiskielisissä yhteyksissä vaaleja taas usein ajatellaan tapahtumana, jolloin monikkomuoto on sopiva (vrt. myös esimerkiksi sellaisia sanoja kuin häät, hautajaiset, juhlat).