Etunimien antamista ja sukunimen määräytymistä säädellään Suomessa lailla. Laki pyrkii muun muassa suojaamaan käytössä olevat sukunimet ja ohjaamaan sopivien etunimien antoa lapsen edun vuoksi. Lain mukaan jokaisella suomalaisella tulee olla etu- ja sukunimi.
Ohjeen osat ovat seuraavat:
Ohje on päivitetty käsittelemään vuoden 2019 alusta voimaan tullutta etu- ja sukunimilakia, joka korvaa aiemman nimilain (1991−2018).
Suomessa nimenantoa säädellään lailla. Suomen ensimmäinen sukunimilaki tuli voimaan vuonna 1920 ja ensimmäinen etunimilaki vuonna 1946. Sukunimilaki uudistettiin 1985.
Vuonna 1991 tuli voimaan sekä etu- että sukunimet sisältävä nimilaki, jota uudistettiin muun muassa vuonna 2017. Tuorein on vuonna 2019 voimaan tullut etu- ja sukunimilaki.
Laki
Jokaisella ihmisellä tulee olla etu- ja sukunimi.
Etunimiä saa olla enintään neljä. Lapselle annetut nimet on ilmoitettava väestötietojärjestelmään kolmen kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Ilmoitus tehdään joko maistraatille tai evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen kirkon seurakunnalle.
Etunimeksi ei voi antaa pahennusta tai haittaa aiheuttavaa nimeä, etunimeksi soveltumatonta nimeä eikä pojalle tytönnimeä tai tytölle pojannimeä. Etunimenä ei myöskään voi olla ilman erityistä syytä nimi, joka ei muodoltaan tai kirjoitustavaltaan vastaa kotimaista nimikäytäntöä. Sukunimityyppisen nimen antaminen etunimeksi on kielletty. Lapselle ei saa myöskään antaa ensimmäiseksi etunimeksi samaa nimeä kuin tämän sisaruksella tai sisaruspuolella jo on.
Etunimi, joka ei täytä edellä mainittuja vaatimuksia, voidaan etu- ja sukunimilain mukaan kuitenkin hyväksyä, jos se on väestötietojärjestelmän tietojen mukaan jo käytössä Suomessa viidellä elossa olevalla henkilöllä, jotka ovat nimensaajan kanssa samaa sukupuolta.
Vaatimuksista poikkeava nimi voidaan hyväksyä myös uskonnollisen tavan vuoksi, jos henkilöllä kansalaisuutensa, perhesuhteidensa tai muun erityisen seikan perusteella on yhteys vieraaseen valtioon ja esitetty etunimi vastaa kyseisessä valtiossa noudatettua nimikäytäntöä tai jos siihen harkitaan olevan muu pätevä syy.
Etu- ja sukunimilaki mahdollistaa
sukunimiyhdistelmät sekä lapsille että puolisoille. Sukunimiyhdistelmällä tarkoitetaan kahdesta eri sukunimestä (kuten
Virtanen ja
Korhonen) muodostettua nimikokonaisuutta. Sukunimiä ei voi yhdistää kahta enempää. Yhdistelmissä sukunimet kirjoitetaan joko yhteen yhdysmerkillä (Virtanen-Korhonen) tai erilleen (Virtanen
Korhonen). Sukunimien järjestys ja yhdysmerkin käyttö on valittava yhdistelmää muodostettaessa.
Lapsi saa vanhempien yhteisen sukunimen tai sukunimiyhdistelmän, jos heillä on sellainen lapsen syntyessä.
Jos vanhemmilla ei ole yhteistä sukunimeä eikä yhteistä sukunimiyhdistelmää, lapsi saa saman sukunimen tai sukunimiyhdistelmän kuin on hänen täyssisaruksellaan, joka on vanhempien yhteisessä huollossa.
Jos vanhemmilla ei ole yhteistä sukunimeä tai sukunimiyhdistelmää eikä lapsella täyssisarusta, lapsen sukunimeksi voidaan valita jommankumman vanhemman sukunimi tai vanhempien sukunimistä muodostettu sukunimiyhdistelmä.
Jos lapsella on hänen nimeään ilmoitettaessa yksi vanhempi, lapsi saa tämän sukunimen tai sukunimiyhdistelmän.
Kummallakin puolisolla säilyy vihittäessä se sukunimi tai sukunimiyhdistelmä, joka hänellä oli avioliittoon mennessään, elleivät puolisot muuta sovi.
Puolisot voivat ottaa yhteiseksi sukunimeksi tai yhteisen sukunimiyhdistelmän osaksi sukunimen, joka jommallakummalla on pyydettäessä avioliiton esteiden tutkintaa tai viimeksi oli naimattomana ollessaan.
Yhteiseksi sukunimeksi voidaan ottaa myös yksi sukunimi jommankumman puolison sukunimiyhdistelmästä. Yhteiseksi sukunimiyhdistelmäksi voidaan ottaa myös jommankumman puolison sukunimiyhdistelmä sellaisenaan.
Yhteiseksi sukunimeksi voidaan ottaa myös nimi, joka ei ole käytössä (uudissukunimi). Sen edellytyksistä säädetään tarkemmin etu- ja sukunimilain 17:nnessä ja 18:nnessa pykälässä.
Etu- tai sukunimen voi tietyissä tapauksissa muuttaa pelkästään maistraatille tehdyllä kirjallisella ilmoituksella. Joissakin tapauksissa tarvitaan kuitenkin kirjallinen hakemus.
Lisätietoja etu- ja sukunimen muuttamisesta saa maistraateista ja evankelis-luterilaisista ja ortodoksisista seurakunnista. Kun etu- tai sukunimen muutoksesta täytyy tehdä kirjallinen hakemus, lisätietoja voi kysyä myös oikeusministeriön alaisesta nimilautakunnasta.
Nimilakiin liittyy nimiasetus, jonka mukaan nimilautakunta seuraa etu- ja sukunimien valintaa ja muuttamista.